Mitä jos säkin näkisit itsesi niin kuin sun lapset näkee sut?
Sun puhelin on varmasti täynnä kuvia lapsista.
Niiden hassutteluista.
Kesäretkistä.
Jäätelöviiksistä.
Niistä hetkistä, jotka tuntui tärkeiltä tallentaa.
Mutta kun selaat kuvia…
Huomaatko joskus, että sä itse puutut niistä melkein kokonaan?
Tai ehkä oot siellä yhdessä kiireessä otetussa selfiessä. Vähän sivussa. Puoliksi kuvassa.
Ja silti sä oot se, joka pitää koko arjen kasassa.
Jossain kohtaa moni äiti katoaa vähän oman elämänsä alle
Ruuhkavuosiarjessa tapahtuu jotain aika huomaamatta.
Pikku hiljaa alkaa pyörittää kaikkea muuta niin paljon, että oma paikka siinä elämässä vähän hämärtyy.
Muistat aurinkorasvat.
Retkieväät.
Lääkäriajat.
Kaverisynttäreiden lahjat.
Kauppalistat.
Tunteet.
Aikataulut.
Kannat vastuuta niin paljon.
Ja ehkä välillä käy niin, että huomaat olevasi vähän näkymätön itsellesi.
Tiedät kyllä olevasi tärkeä, mutta et enää oikein ehdi nähdä itseäsi.
Tai ehkä et tunnistaa itseäsi enää samalla tavalla kuin ennen äidiksi tuloa.
Ehkä huomaat katsovasi peiliin joskus illalla väsyneenä ja mietit:
“Mihin mä oikein katosin tässä kaikessa?”
Sä ehkä mietit, että ois ihana tallentaa teidän menoa joskus perhekuviin.
Mutta niin helposti tulee sellainen olo, että sitten joskus.
Sitten kun ehtii.
Sitten kun raskauskilot lähtee.
Sitten kun löytyy vaatteet, joissa tuntuu enemmän omalta itseltä.
Sitten kun elämä vähän rauhoittuu.
Ja taas meni yksi kesä.
Miksi perhekuvaus voi olla paljon enemmän kuin vain “ihanat kuvat”
Mä oon kuvannut perheitä jo 7 vuotta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla, Kuopiossakin.
Ja tiedätkö, mikä on pysäyttänyt mut näissä vuosissa yhä uudelleen?
Se hetki, kun äiti näkee kuvat.
Liikuttuu vähän yllättyneenä ja sanoo jotain tämän suuntaista:
“Tuoltako se näyttää, kun mä rakastan niitä?”
“Noinko ne katsoo mua?”
“Mä näytänkin noin lempeältä.”
Koska liian moni äiti näkee itsensä arjessa lähinnä silloin, kun on väsynyt.
Kun hermot meni taas vähän liian nopeasti.
Kun ei ehtinyt olla niin läsnä kuin olisi halunnut.
Kun tuntuu riittämättömältä.
Mutta lapset näkee sussa yleensä jotain ihan muuta.
Millainen perhekuvaus mun kanssa oikeasti on?
Jos oot joskus miettinyt perhekuvausta Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla, haluan sanoa yhden asian heti:
Me ei tavoitella täydellisyyttä.
Mä en oikeastaan edes kuvaa täydellisiä kuvia enkä kiiltokuvamaisia perhepotretteja.
Mä kuvaan sitä, mitä teidän välillä tapahtuu.
Sitä, miten te lohdutatte toisianne.
Miten lapset hakeutuu sun syliin.
Miten te pörrötätte taaperon tukkaa.
Miten nauratte jollekin ihan hassulle jutulle.
Kaikilla perheillä on oma tapa olla yhdessä.
Oma tapa näyttää rakkautta.
Ja juuri sitä mä haluan tehdä näkyväksi.
Mun perhekuvaukset on enemmän yhteistä, läsnäolevaa, aikaa. Ei varsinaisesti mikään tarkkaan suunniteltu “kuvaustilanne”, jossa ohjaan teitä asennosta ja ilmeestä lähtien.
Teidän ei tarvitse osata olla kameran edessä.
Eikä tarvitse yhtään jännittää poseeraamista.
Koska ainoa asia, mitä teidän tarvitsee osata, on olla omana itsenä mukana.
Usein lapset lähtee kuvauksesta ihan liekeissä siitä, miten kivaa oli. Ja moni vanhempi sanoo jälkeenpäin:
“Ei tämä edes tuntunut kuvaukselta.”
Ja se on ehkä paras palaute.
Kuvaan paljon luonnossa ja miljöössä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla, usein myös kotona tai mökillä — siellä missä teidän elämä oikeasti tapahtuu.
Tärkeintä ei ole täydellinen kuva
Vaan se, että sä näkisit itsesi hetken ajan vähän lempeämmin.
Näkisit sen, mitä sun lapset näkee susta joka päivä.
Miten ne katsoo sua.
Miten tärkeä sä niille oikeasti oot.
Miten paljon lämpöä teidän tavassa olla yhdessä on.
Ja ehkä vähän myös sen äidin, joka on jäänyt kiireessä itseltään piiloon.
Jos sustakin tuntuu, että oot vähän kadonnut omasta kuvastasi, kesän perhekuvaukset Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla on varattavissa 🤍