Postpartum-kuvauksesta jää autenttinen ja rehellinen muisto siitä, millaista vauvakuplassa tuntuu olla
Mua on kutsunut valtavasti luoda uusi kuvauspalvelu: äitiä vahvasti tukeva aito ja siloittelematon postpartum-valokuvaus. Lempeästi & rehellisesti.
Kuvaus toteutetaan teidän kotona sen aikaa synnytyksen jälkeen, kun se tuntuu teistä sopivalta. Kuvataan teidän perheen pesimistä, vauvaa, mahdollisis isompia sisaruksia, lasten lapsuudenkotia. Ja ennen kaikkea sua, juuri äidiksi (uudelleen)syntynyttä sielua! Rehellisiä elämisen jälkiä yhtään peittelemättä - raskausarpia, venynyttä vatsaa, imetystä, maidosta läpikastuneita paitoja, pyykkipinoja, petaamattomia sänkyjä, levossa syötyjä välipaloja, läsnäoloa vauvan ja muun (ehkä jo vähän vauhdikkaamman) perheen kanssa. Teidän ei tarvitse lähteä kuvattavaksi studiolle, pois kodin turvasta. Te saatte lillua vauvakuplassanne omassa kotonanne just sellasina kuin ootte. Siinä on jotain voimallista ja eheyttävää. ✨
Jos sä haluat, sä saat tulla kuvatuksi siinä vauvakuplassasi - siloittelemattomasti, rehellisesti, aidosti, just sellasena, kuin tilanne teillä on ja ilmenee. Kaikkine tunteineen, kyynelineen, harjaamattomine hiuksineen, paidasta läpipuskevine maitoineen, raskausarpineen, vuotopöksyineen. Äkkiseltään ajateltuna ei ehkä kuulosta houkuttelevalta, mutta lupaan sulle, ettet tule katumaan. Elämä ei ole siloiteltua, eikä sun muistojenkaan pitäis olla.
Mutta annas kun kerron, miksi haluan tästä puhua.
Mä olin se hoivaava ja itsensä uhraava äiti, jolla oli kaikki hanskassa. Sellainen, jota maailma äidiltä odottaa.
Mä olin se äiti, joka ei tiennyt pysähtyä olemaan läsnä ja pesimään vastasyntyneen kanssa. Toipumaan synnytyksestä ja katkonaisista öistä.
Mä olin se äiti, joka kutsui sukua kylään kalakeitolle reilu vuorokausi synnytyksestä, reippaana emännöiden.
Mä olin se äiti, joka hankki pesäntekovietissään lapsille kalliita merkkivaatteita ja trendaavat vaunut, ja lähti viikko pienimmän synnytyksestä lounaille, kirppareille, sosialiseen elämään - kaikki lapset kauniisiin mätsääviin vaatteisiin puettuna. Näyttäytymään ja näyttämään, miten reipas, kykenevä ja rento äiti olin.
Mä olin se äiti, jonka vauvat ei suostuneet ruokailemaan pullosta, joten olin koko ajan saatavilla ja lähettyvillä.
Mä olin se äiti, joka lopetti omat harrustukset kokonaan lasten myötä, koska koin olevani liian korvaamaton kotona.
Mä olin se äiti, joka kuvasi lapsiaan paljon kotona. Mutta kontrollin filtterin läpi. Vain silloin, jos taustalla ei näkynyt sotkut. Ihan jo kännykkäkuviakin varten. Jos/kun näkyi sotkuja, oli joko siivottava tai jätettävä kuva väliin. (Usein siivosinkin, mutta kuvattavat ehti häipyä kuvasta sinä aikana.)
Mä olin se äiti, jolla oli homma hanskassa, ruoat mietittynä ja sormiruoat pilkottuna, kotikin siistinä, vaikka pienet lapset pyöritti leikkejään koko kodin pinta-alalla. Illalla vaihdoin rentoutumisaikani kodin järjestelyyn, jotta sama rumba voisi taas alkaa aamulla. Vieraita varten järjestelin kodin kuntoon aina (vaikka muka en järjestellyt ja toki pyytelin anteeksi sotkuista kotia).
Mä olin se äiti, joka ei uskaltanut näyttää, että me eletään meidän kotona, ettei aina ole siistiä, en ollut aina pirteä, eikä tilanne kontrollissa.
Mä olin se äiti, joka ei osannut ottaa aikaa itselleen, hoivata itseään, toipua raskaudesta ja synnytyksestä, koska mä olin se äiti, joka reippaasti ja kyseenalaistamatta käytti kaiken maljassaan olevan siihen, että lapset sai hoivaa ja tilanne näytti olevan aina hallinnassa.
Ja nyt mä oon se äiti, joka kertoo teille äideille, joiden tarvitsee tää kuulla:
Sä saat ottaa postpartumille ja toipumiselle kaiken ajan, mitä tarviit.
Sä saat hoivata itseäs ja täyttää omia voimavarojasi.
Sä saat olla tarvitseva ja kannateltu, ottaa vastaan lämpöä ja hoivaa.
Sä saat pesiä vastasyntyneen kanssa niin pitkään, kuin se tuntuu luontevalta.
Sä saat tiputtaa emäntähanskat, olla kontrolloimatta ja järjestelemättä, elää elämänmakuisessa kodissa.
Sä saat jakaa vastuuta.
Jos tällä versiolla itsestäni tulisin vielä kerran äidiksi, valitsisin kokea eheyttävää tietoista raskautta, yhteyden luomista kohtuun ja vauvaan, lempeää ja rehellistä postpartumia, itseni hoivaamista ja pesimistä vauvakuplassa niin kauan, kun se tuntuu hyvältä. Meillä on kuitenkin jo perhe koossa, enkä tässä elämässä enää koe tätä omalla kohdallani.
Siksi mä toivon, että mä voin olla sulle se äitikollega, joka pitää sun puolia, kun sä et ehkä reippaudeltasi itse keksi. Muistutan sua siitä, millaisessa symbioosissa ja läsnäolevassa yhteydessä te voitte vauvan kanssa viettää ensimmäiset hetkenne - kuukautennekin. Ja siitä, miten sä tarvitset myös omia palautumis- ja maljasitäyttämishetkiä - vaikka ihan pieniä alkuun. Ja siitä, miten valtavan merkityksellisen työn sä ja sun keho ootte tehneet, kun olette luoneet ja antaneet elämän pienelle ihmisentaimelle.
Äitikollegan rakkaudella,
Lotta