Henkilökohtaista mentorointia valosieluille
Upeeta, sä oot nyt täällä lukemassa tätä! Oot heti askeleen lähempänä sun tarkoitusta! Sä oot huikea valosielu ja kuulet kuinka sun elämäntehtävä kutsuu sua. Sun unelma kutsuu sua, eikä jätä rauhaan.
Ehkä sä jo tiedät mitä haluat, saatat kulkeakin jo kohti. Mutta - tunnet olevasi jotenkin selittämättömästi jumissa. Tunnet, että sua rajoittaa jokin näkymätön. Ehkä elämän varrella opitut turhat uskomukset ja pelot? Oot saattanut jo analysoida tilannetta monesta suunnasta, mutta et oikein yksin pääse juurisyiden äärelle. Etkä liioin uskomuksiasi muokkaamaan - tiukassa ovat. Jopa huomaat, ettei sun hermosto ole kirkkaimmillaan ja päällä voi olla erilaisia stressitiloja, turhautumista, jumittamista, vanhoihin kaavoihin sortumista, uskon ja rohkeuden puutetta? Tutulta kuulostanee ehkä myös selviytyminen, taisteleminen, pakeneminen, vältteleminen, pärjääminen, miellyttäminen, kiltteys? Nyökytteletkö?
Tai mitä jos sä vielä keräät rohkeutta rehellisesti myöntää, että sun nykyinen tilanne ei tuota sulle merkityksellisyyden tunnetta? Sä jo etsit omaa elämäntehtävää, sulla on jopa vainu siitä, ja nyt sä tarvitset rohkeutta lähteä sitä kohti. Sä ehkä jännität, miten muut suhtautuu sun muutokseen - sitten kun uskallat lähteä liikkeelle. Miten se taloudellinen turvakin sitten, sehän saattaa horjua. Ja entä ne kun ne pitkät askeleet kohti unelmaa? Kaikki varjot, kuopat, pimeys ja pedot polun varrella. Yksinkö kohdattavaksi? Apua, pelottaa, kuuleeko kukaan?
Mä kuulen ja mä kuuntelen. Mä nään sut, sun autenttisen valon, sun sielunpalon. Ja sen, mikä näitä yrittää himmentää.
Kun mä olin sun tilanteessa, tiedätkö mikä auttoi? Se, että palkkasin oman mentorin ja valmentajan. Otin apua vastaan nää samat asiat omalla kohdallaan läpikäyneeltä.
Siten pääsin taas eteenpäin. Matkallani oon oppinut, miten pääsen mua jumittavien ja pelottavien seikkojen juurisyihin ja miten pystyn tanssimaan niiden kanssa. Intuition kuuleminen ja siihen luottaminen on mun kartta ja kompassi. Suunnistamista on kuitenkin tarpeen treenata. Harvoin on itsestäänselvyys, että on oikeasti omalla kartalla ja oma kompassikin on usein hukassa tai jumissa.
Mä oon lähtenyt liikkeelle olemalla raa´an rehellinen itselleni. Tunnistamalla ja hyväksymällä sen, etten tee itselleni merkityksellistä työtä, vaikka kaikki näyttäisikin ulospäin hyvältä. Elin yhteiskunnan mulle petaamaa elämää. Mutta se ei ollut mun elämää! Mulla on iso unelma auttaa ihmisiä uskomaan omiin unelmiinsa ja kurottamaan niitä kohti. Voi jestas minkä kasvuprosessin läpi oon kulkenut, jotta oon uskaltanut lähteä muuttamaan elämäni suuntaa. Ei, mulla ei oo sulle disney-tarinaa kerrovana tästä. Oon hypännyt syvään päätyyn ja opetellut pohjamudista käsin kuulemaan omaa sisäistä ääntä, sydäntä, sielunpaloa, intuitiota, kehoa, hormoneja, naiseutta, hermostoa. Puhuttelemaan mun rajoittavia uskomuksia, pelkoja, ylisukupolvisia taakkoja, tän elämän haavoja, edellistenkin.
Samoja keinoja haluan opettaa sullekin. Nähdä ja kuulla sut kokonaisvaltaisesti. Opettaa sua kuulemaan sun omaa intuitiota, kehoa, hermostoa ja tunteita. Katsomaan omia uskomuksia ja pelkoja, ylisukupolvisia taakkoja, sielun oppeja. Juurisyitä kaikkeen.
Yksin en olis päässyt tähän saakka. Jos tää resonoi ja tunnet, että voin auttaa sua, oon täällä sua varten! Et oo yksin, ota mun tukea vastaan!
Alta voit vielä kurkata, miten me voidaan työskennellä yhdessä. Jos tiedät jo, laita mulle viestiä, niin tutustutaan!